Kansantanssien yksinkertaistaminen lapsille: mitä niissä kannattaa säilyttää

Jos haluat helpottaa lasten kansantansseja, ratkaiseva kysymys ei ole se, montako askelta jää jäljelle. Tärkeää on, mitkä piirteet tekevät käytetystä mallista tunnistettavan. Se voi olla tietty rytmi, yhteisen liikkeen ja kohtaamisen vuorottelu tai kuvio, joka vastaa aina samaan musiikin osaan.

Rheinländerissä, jossa kuljetaan eteenpäin ja pyöritään, jo näiden liiketyyppien yhdistelmä erottaa sen tavallisesta kävelytanssista. Boarischerissa, jossa vuorottelevat askelsarja ja piiritanssi, eri osien yhteispeli on merkityksellistä. Tästä ei seuraa valmista versiota lapsille: olennaiset yksityiskohdat riippuvat kyseisestä mallista.

Säilyttäminen ei siis välttämättä tarkoita samanlaista toteutusta. Vaativan hypyn voi korvata pienemmällä liikkeellä, joka mukailee sen musiikillista aksenttia. Jos samalla kuitenkin katoaa tyypillinen joustavien ja rauhallisten liikkeiden vuorottelu, muuttuu muukin kuin vaikeustaso. Hyödyllistä on erottaa liikkeen vaativuus ja liikkeen tehtävä toisistaan: liikkeen laajuus ja pyörähdyksen määrä liittyvät vaativuuteen, kohtaamisella tai yhteisellä lopetuksella taas on oma tehtävänsä. Nämä voivat liittyä toisiinsa, mutta ne eivät ole sama asia.

Yksinkertaisemmat askeleet eivät automaattisesti tee tanssista lapsille sopivaa. Lasten on samalla tiedettävä, minne he menevät, milloin he vaihtavat suuntaa ja kenen kanssa he jakavat tanssikuvion. Jos vain yksi vaikea askel korvataan, nopeasta uudelleen orientoitumisesta johtuva varsinainen kuormitus voi jäädä ennalleen. Toisaalta pienempikin liike voi riittää, jos yhteinen kulkureitti on jo selkeä.

Muodostelma ei ole pelkkä ulkokuori. Jos parit muodostavat yhden piirin, henkilökohtaiset kohtaamiset, erilaiset tehtävät tai yhteinen pyöriminen saattavat jäädä pois. Uusi versio voi toimia ryhmälle hyvin, mutta se kertoo tilassa jotain muuta. Tämä muutos ansaitsee yhtä paljon huomiota kuin korvattu askel.

Myöskään musiikki ei ole vaihdettavissa oleva tausta. Fraasi eli yhteen kuuluva musiikillinen jakso antaa liikesarjalle sen jännitteen kaaren. Maltillisempi tempo voi helpottaa liikkeiden tekemistä, mutta fraasin keskeltä tehty leikkaus vie niiltä niille tarkoitetun päätöksen. Jos lisäksi toistat jonkin jakson, myös tanssin muoto muuttuu.

Kansantanssipedagogiikassa ei siis tavoitella muutosten mahdollisimman vähäistä määrää. Ratkaisevaa on, kokevatko lapset yhä tunnistettavan yhteyden liikkeen, tilan ja musiikin välillä. Motorisesti yksinkertainen versio voi silti vaatia paljon yhteistä reagointia.

Muokkauksen merkitseminen kuuluu itse opettamiseen. Lapset voivat ymmärtää: tässä mallissa on pyörähdys; tanssimme tässä kohdassa helpomman tavan. Näin ei synny väärää käsitystä siitä, että opittua lasten versiota tanssittaisiin kaikkialla ja aina täsmälleen samalla tavalla.

Käyttökelpoinen kuvaus erottaa kolme tasoa: käytetyn esikuvan, säilytetyt piirteet ja tekemäsi muutokset. Esimerkkinä hypoteettinen merkintä voisi kuulua näin: lasten sovitus ilmoitetun tanssiesikuvan pohjalta; osien vaihtuminen ja liikesuunta säilytetty; hyppysarja korvattu kävelyaskeleilla; pariosuus muotoiltu ympyräreitiksi; musiikin viimeinen osuus toistettu lisäksi. Mukaan kuuluvat tosiasiassa käytetyn tanssikuvauksen nimi ja lähde sekä tiedot musiikkiversiosta, jos ne ovat tiedossa.

Epävarma alkuperä ei tarkennu itsevarmalla tanssinimellä. Jos esikuvasi on jo valmiiksi muokattu opetuskäyttöön tarkoitettu versio, nimeät juuri tämän lähtökohdan. Näin et väitä sen olevan suoraa perinnettä joltain alueelta etkä liitä tekemiäsi muutoksia kokonaiseen kulttuuriin.

Jos jäljellä on enää hyvin vähän tunnusomaisia piirteitä, nimitys vapaa sovitus tanssiaiheen pohjalta sopii paremmin. Se ei vähättele lopputulosta. Se tekee selväksi, mitä lapset ovat oppineet ja mitä olet kehittänyt sen pohjalta. Läpinäkyvyys mahdollistaa oppimisen jatkamisen myöhemmin ilman, että omaa versiota tarvitsee piilotella.